...Eli viikon päästä starttaava "Arse!-perjantai" on nyt julkistettu ja todistettu viralliseksi.

"Arse!" sisältää nimensä mukaisesti huumoripitoista ja hyvän maun rajoja venyttäviä brittifilmejä/sarjoja arvosteltuna asianmukaiseen tyyliin. Meininki on siis vähintäänkin limaista kun pääsemme seuraamaan Eddie Elisabeth Hitlerin ja Richard Richardin ensimmäisiä livetoilailuja ysäriajoilta(Bottom Live).

Joka bloody perjantai tulee siis tietämään holtittoman huvittavan saarivaltion komediahelmien arvostelua, pysykää kuulolla!

Painakaa mieleenne myös, että Riena tulee sisältämään rutkasti muitakin erilaisia teemoja/maratoneja ja sen sellaista kivaa - ei ainoastaan sitä sekalaista huttua.

(Arviot/artikkelit/sensellaiset eivät todellakaan rajoitu koko blogissa pelkästään perjantain ajankohtaan/brittimateriaaliin, vaan päärienaajana paraikaa toimiva vastuuhenkilö pyrkii julkaisemaan sopivaan tahtiin materiaalia luettavaksi.)

Mikäli tätä kirjaa pitäisi kuvailla viinin tavoin, olisin lähellä päätyä makeahkoon, mutta silti kuivan väkevään jälkimakuun päättyvään makuun, joka sopisi valkoviinimaisista ominaisuuksistaan huolimatta todella hyvin sitkeähkön sisäfileepihvin partneriksi. Kirjaversiointia ja edellistä yhdistää kylläkin vain keveän nuorekas tarina, joka kuitenkin saa väkeviä vivahteita lähes-onnettomasta lopusta, josta pääsisi oikeassa elämässä yli vain karaistumalla. Edellä mainittu toi miellyttävää kontrastia ja tasapainoa muuten niin kliseisillä raiteilla ja repliikeillä kulkevaan tarinaan, jotain pureksittavaakin, eikä pelkkää tylsää mössöä.

 

 Juoni siis kulkee kutakuinkin näin: Ponyboyn ja Sodapopin vanhemmat ovat menehtyneet onnettomuudessa, Derry on lupautunut vanhimpana veljeksistä hoitamaan heitä, vaarallinen elinympäristö tietää lukuisia ongelmia, eikä kuolonuhreiltakaan vältytä. Kun kupla puhkeaa murhan välityksellä, on Ponyn ja Johnin aika nostaa kytkintä maalle, Snobit kun osaavat tehdä pahaa jälkeä keskiluokkaa alemmalla oleville Rasviksille. Vanha kirkko ilmenee ensialkuun hyväksi piilopaikaksi, vaan jotakin on Ponynkin uhrattava; komean rasvaisen kuontalon on lähdettävä, kun paluu kaupunkiin on edessä, vastakkaisen jengin stiletti löytyy selästä vaikeammin, jos ei ole niin helposti tunnistettavissa.

 

 Jo keskivaiheilla, kun suunta osoittaa kohti pakoa kaupungista, ottaa tunnelma synkkiä piirteitä, kun tulevien vaikeuksien kierteen voi jo melkein arvata. Arvaus menee oikeaan, sillä alkajaisiksi Johnny saa palavan pöllin niskaansa, pelastaessaan lapsia liekehtivästä kirkosta, poikanen passitetaan sairaalaan. Seuraavaksi tulee loppuhuipennuksen omainen ”final showdown”-tyylinen tappelu rasvisten ja snobien välillä, joka päättyy luonnollisesti rasvisten voittoon. Tämä on vain pieni valonpilkahdus tulevien tapahtumien varjoissa, sillä kun muu jengi on toimittamassa lasaretissa viruvalle potilaalle ilouutista, siirtyy hän kuolleiden kirjoihin. Samoihin aikoihin on jengin jäsen, Dallas ryöstämässä kioskia, tyhjästä lippaasta huolimatta, hän kaatuu poliisien luoteihin.

 

 Loppu yllättää sillä, ettei Ponyboy vedä itseään jojoon surusta, vaan ikään kuin opetukseksi lukijoille ottaa itseään niskasta kiinni ja palaa kouluun, jottei joutuisi itse samanlaiseen tilanteeseen enää.

 

 Tunteiden tulitusta, melkoisesti väkivaltaa, slangia, omaleimaista tunnelmaa riittää siis kerrakseen. Yleisesti vaikuttaa myös rennon vapautunut kerronta, joka tapahtuu kokonaan puhekielellä, tähän lisättynä luonnollisesti 80-luvun slangisuomennussuodattimen läpi käynyt 60-luvun puhetyyli ja tapa amerikkalaisittain. Kirjan tarina uhkaa kaikesta hyvästä huolimatta kaatua tiettyyn lineaarisuuteen ja ennalta-arvattavuuteen, joka vaivaa koko juonen läpi ja onnistuu lähes vesittämään muuten nuortenkirjalle ominaisen, mutta poikkeuksellisen hyvän tarinan. Tämän kaksijakoisuus näkyy hyvänä esimerkkinä kohtauksien vertailussa: Toisesta tulee loistavia, elokuvamaisia ”sixties-gang-shit”-fiiliksiä, kun taas toiset suorastaan hirvittävät korniudellaan ja lapsellisuudellaan.

 

Käteen jää: Elämänmakuinen, melko hyvin toteutettu nuortenkirja, johon on onnistuttu sisältämään väkevää kerrontaa ja kirvelevää tappiota, muuten niin henkevän kerronnan sekaan. Viimeksi mainittu toimii paikoin loistavasti, paikoin ei ollenkaan, eikä osaa löytää kunnollista keskitietä. Tämä onkin kirjan juju, joko pidät tai et. Itse en tiedä, hyvähän nuortenkirjaksi, vaan jos syvempää sisältöä lähtee hakemaan, ei paljoa löydä.

 

Arvosana nuortenkirjalle: * * *

 

Arvosana peruskirjalle: * *

Kuvasarjalehtien filmatisointi alkaa olla jo näkyvissä määrin muotia, niin lisääntyneiden efektimahdollisuuksien kuin kuluttajien loppumattoman janon muodossa. Onneksi Iron Man ei ole The Hulkin tapaan umpitylsä, sekä logikaaltaan kehno teknologiademo, joka vain näyttää miten paljon tietokonepohjaisia pullistuvia lihaksia sekä räjähdyksiä saa mahtumaan yhteen elokuvaan, samalla häpäisten yhden parhaimmista supersankaritarinoista. Onneksi tosiaan, ei ole paljosta kiinni etteikö tämäkin menisi vain olankohautuksella ohitettavaan kastiin.

 

Tony Stark on isävainaansa vanavedessä tiiviin askelein kulkeva huipulla oleva asetehtailija, jonka uuden superaseen esittelyn terroristijoukko keskeyttää pistämällä useamman asian palasiksi. Joutuessaan edellä mainittujen vankeuteen, tutustuu hän Yinsen-nimiseen monikieliseen herrasmieheen, jossa sattuu olemaan myös hyväsydämisen apulaisen vikaa. Tästä johtuen löytää Stark herättyään magneettisen apuvälineen rinnastaan, joka estää sirpaleiden kulun hänen sydämeensä – suomeksi pitää hengissä. Tästä inspiroituaan alkaa Tony rakentamaan voimakasta ja aseistettua superhaarniskaa, jolla paeta vankeudestaan, sekä pistää vääräuskoisia ikävästi turpaan.

Perillä jenkeissä hän rakentaa uudenkaltaisen ihoa säälimättä ja nöyrästi myötäilevän virtaviivaisen titaanipuvun – ikään kuin paranneltuna versiona edelliseen apuvälineeseensä. Masiina saa virtaa samasta laitteesta, joka pitää hänet hengissä, heikkoutensa kullakin. Reiluna, sekä kaiken pahan nähneenä miehenä alkaa hän käyttämään uutta keksintöään hyväkseen, taistellakseen oikeuden puolesta.

 

Vaikka juoni onkin köykäinen, sekä ohjaaja varsin tuntematon, ei IM tunnu aliarvioivan katsojaansa, vaikka pieni sisällönpuutos vaivaakin ikävästi tätä elokuvaa. Kunnianhimoisuutta sekä vähintäänkin keskinkertaista elokuvamateriaalia ei tunnu puuttuvan, mutta lähes-ennalta-arvattavat kaiken päälaelleen kääntävät juonenkäänteet tuntuvat nollaavan loput hyvät asiat. Onneksi Starkin suuhun kirjoitetut nasevat sanat, sekä ei turhan prameileva, mutta pirun tyylikäs ohjaus pelastavat yllättävästi.

 

Hyvää on tietenkin myös se, että tulevat osat mahdollistava juonen armoton tuputtaminen on onnistuttu tällä kertaa jopa peittämään itse elokuvan sisään, tehden tästä nautinnollista ja viihdyttävää katsottavaa. Tosin ikävä ongelma vaivaa koko elokuvan ajan; välistä tekisi mieli seurata pläjäystä silmät tarkkana ja otsa rypyssä, toisaalta taas heittää aivot narikkaan ja nauttia ilotulituksesta.

 

Rautaisen sarjakuvamainen ohjaus, puolirautaiset näyttelijät sekä rautainen mies. Ei luulisi paljoa puuttuvan hyvän sarjakuvafilkan aineksista, mutta silti jotain jää ikävästi Iron Manilta kaipaamaan. Tämä jokin on mahdollisesti dvd-formaatti, jonka siivellä voisi ottaa elokuvan uusintakierroksille, oli otsa rypyssä tai aivot pois päältä.

 

 

*** 1/2

Sisso, noniin ja jep.

Tervetuloa painajaismaisen vapaamieliseen viihdeportaaliin, jossa tekemisen makua eivät vaivaannuta niinkään aikataulut, palkkaa antavat tahot, saatika muutenkaan mitkään turhanpäiväiset hössöttäjät.

Tervetuloa meikäläisen vielä toistaiseksi yksinpitämään blogiin, jonka perimmäinen tarkoitus on arvostella/kommentoida/tehdä mitä vain kaikentyyppisille kulttuurin ilmentymille. Elokuvafanit, pelittäjät, kirjallisuuden ystävät ja muuten vain värikkäästi naputelluista blogeista kiinnostuneet ovat erityisen tervetulleita.

Tervetuloa tosiaan, näin pienenä nakkina; parin viikon sisään pitäisi ilmetä "Suuri Pöyhkeän Kuiva Katsaus Menneisyyteen"... Eli kurkkaus Edinburghin herttuan(ja kuninkaallisten käymälöiden ylivalvojan), Lord Blackadderin toimiin dvd-formaatissa. Ainakin kahteen ensimmäiseen kauteen.

"I Have an cunning plan..."